Tiistaiaamu oli Messkärissä aurinkoinen, mutta kylmä. Pietarsaaren säätiedote kertoi, että aamun lämpötila oli vain 2 astetta, hui tätä heinäkuun hellettä! Onneksi olemme hankkineet veneeseen ylimääräisen lämmityslaitteen.
Irrotimme köydet laiturista kello 11.00 ja suuntasimme etelään. Tarkoituksena oli poiketa lounastamaan Stubbenille, mutta laiturissa olevien kylttien mukaan vettä on vain 1,4 metriä. Se ei riitä Casperosalle, joka tarvitsee vähintään 1,5 metrin syvyyden. Käänyimme takaisin merelle ja jatkoimme matkaa Mikkelisaarille. Harmi, sillä olisimme halunneet käydä kastomassa
Purjehduskeli oli sopivan tuulinen, mutta kylmä. Lapset nukkuivat päikkärit sillä aikaa kun aikuiset katselivat kalastajien verkkoja. Niitä riittikin koko matkalle. Mikkelinsaarten lähistöllä näimme Merivartioston veneitä, ja illalla kuulimme, että mereltä etsitään kahta kadonnutta pietarsaarelaista veneilijää.
Rantauduimme Mikkelinsaarten luontokeskukseen kuuden aikaan illalla. Varasimme saunan (5 euroa aikuiset, 1 euron lapset) ja ryhdyimme grillaamaan päivän ensimmäistä ruokaa. Pekoniin käärityt broilerinpalat maistuivat kaikille.
Mikkelinsaaret ovat osa Suomen ensimmäistä maailmanluonnonperintökohdetta. Alueeseen kuuluu yli 300 erikokoista saarta. Luontokeskus sijaitsee Kummelskärillä, jossa voi käydä ihailemassa maisemia merivartioston käytössä olleesta tornista. Talossa on myös kahvila ja kahvilanpitäjältä voi varata hieronta-ajan, jos hartiat ja selkä ovat jumissa veneilypäivien jälkeen.
Kummelskärillä on 1,7 kilometrin mittainen luontopolku. Sitä kiertäessä voi havaita kuinka kivisestä saaresta on kysymys. (Kuvassa Kasper istuu 1500-luvulta peräisin olevan kalastajien majan ovella.) Saaren pohjoispäässä näimme etsintäpartion työssään.
Illalla kävimme saaren rantasaunassa. Se lämmitetään puilla. Löylyä oli niin kovasti, että korvat olivat palaa. Saunan terassilta pääsee mereen ja aikuiset pulahtivatkin virkistävän kylmään meriveteen uimaan saunomisen välissä.
Illalla alkoi sataa vettä vaikka sää oli muuten kaunis ja selkeä. Yöllä kuulimme kuinka sade ropisi taukoamatta veneen kannelle.
Keskiviikkoaamuna heräsimme siihen, että laituriin tuli poliisin, merivartioston ja pelastuslaitoksen veneitä. Kadonneiden miesten etsinnät jatkuvat.
www.luontoon.fi/merenkurkku
www.matkailupohjanmaa.fi
www.voyri-maksamaa.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti