Oulu 31.8.2008
Lähdimme kapteenin kanssa kahdestaan kesän viimeiselle viikonloppupurjehdukselle. Tuuliennusteet näyttivät kovaa keliä, joten suuntasimme perjantai-iltana Oulunsalon Varjakkaan. Emme ole käyneet siellä aikaisemmin, joten oli jo aikakin tutustua lähimaastoon.
Ilta-aurinko paistoi kauniisti, kun saavuimme perille. Laiturissa oli kolme purkkaria ja kaksi moottorivenettä. Molemmat moottoriveneet olivat laiturissa kylkikiinnityksellä. Pitäisiköhän jonkun opettaa moottorimiehille poijukiinnitys!
Iltahämärissä kävimme pienen lenkin saaressa. Saunassa oli porukkaa, joten kävelimme Varjakan entistä sahayhteisöä katsomaan. Huomasimme, että alueen taloista paria on jo kunnostettu.
Varjakassa toimi 1900-luvun alussa yksi Pohjoismaiden suurimpia sahalaitoksia, joka työllisti parhaimmillaan jopa 700 henkilöä. Sahan toiminta loppui vuonna 1930. Sahan aikaisista rakennuksista on säilynyt suurin osa nykypäiviin saakka. Oulunsalon kunta on korjannut rakennuksia uusien mm. kaikki vesikatot sekä peruskorjannut saaren Konttorin ja yhden paritaloista sekä Varjakan kartanon päärakennuksen ja asuinrakennuksen mantereella.
Konttorirakennuksen terassilla on kokoa ja näköä. (Kuva oikealla)
Päätimme käydä kierroksen saarella vielä lauantaina päivällä, jotta saisimme alueesta parempia kuvia.
Yö oli kylmä. Aamulla lähdimme uudelle kierrokselle. Löysimme hienon portin, joka on tehty pikkupuista. (Kuva ylhäällä). Varjakka on tosiaankin käymisen arvoinen paikka!
Puolenpäivän aikaan yritimme suunnata Casperosan keulan Hailuodon Marjaniemeen, mutta ulapalla tuuli koveni ja aallot keinuttivat niin voimakkaasti, että käänsimme suunnan Oulun keskustaan. Rantauduimme torinrantaan ja kävelimme kaupungille. Poikkesimme ravintola Istanbuliin syömään tulista turkkilaisruokaa. Kaupunkikierroksen jälkeen palasimme Varjakkaan. Toivoimme pääsevämme saunaan. Soitimme saunan seinässä olevaan numeroon, josta vastattiin, ettei saunaa enää tänään voi varata. Se siitä. Sauna jäi testaamatta.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli vielä kylmempi kuin edellinen yö. Onneksi olimme varautuneet muutamilla fleecehuovilla.
Sunnuntainakin oli vielä kova tuuli. Puksuttelimme isopurje ylhäällä vastatuuleen kohti kotisatamaa. Kellon Kiviniemessä aloittelimme hiljalleen veneen tyhjentämistä talvisäilytystä varten.
www.lentojatka.fi
www.oulunsalonkulttuuri-instituutti.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti