keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Swingiä Raahessa


Sääennusteet näyttävät kovia tuulia ja sadekuuroja lauantaihin saakka. Oli aika pistää taas matkasuunnitelmat uusiksi. Kippari hyppäsi Raahesta bussiin ja lähti hakemaan perheelle autoa Kiviniemestä.
Jos ei merelle meno onnistu, niin avuksi otetaan auto. Torstaina suuntana ovat Kalajoen huvitukset ja perjantaina Power Park.
Kaikki Raaheen rantautuneet veneilijät ovat laiturissa. Oona siirtyi pursiseuralle ja sieltä viereemme tuli Lounatuuli. Vieressä olleen moottoriveneen perhe kääntyi Raahesta takaisin kotisatamaan Ouluun kovan merenkäynnin vuoksi. Perhe sai tarpeekseen heittelevästä menosta.

Uudet suunnitelmat tehdään taas lauantaina, kunhan säätyyppi muuttuu. Casperosa jää Raaheen odottamaan sopivia tuulia.
Keskiviikkoiltana meitä eivät viihdyttäneet paikalliset nuoret, sillä sadekuuro ajoi heidät pois rannoilta. Sen sijaan kuuntelimme swingiä Ruiskuhuoneesta, jossa soitteli herrasmiesten kvintetti, taisi olla nimeltään Swingstett, mukana mm. Kari Veisterä ja Esko Granroth.
Yö laiturissa oli äänekäs, sillä nuoriso saapui hyppimään mereen yöllä klo 01.00. Kun nuoriso kyllästyi, paikalle ilmestyi kolmen hengen juoppoporukka, joka jaksoi metelöidä tunnin verran ennen kuin kaikki sammuivat rantaan. Sama poppoo aloitti uuden metelöinnin aamulla klo 7.00.

www.raahe.fi
www.rajatsi.fi

4 kommenttia:

Mattiveikko Salo kirjoitti...

Tervehdys, kävin katsomassa Casperosaa terässeinässä.

Mattiveikko Salo
Kommodori RaaPS

casperosa kirjoitti...

Jatkamme matkaa lauantaiaamuna, mutta emme ole voineet maksaa satamamaksua. Miten se onnistuisi? Lähetätkö tilinumeron vai onko satamassa joku paikalla aamulla? T: Mirja Rintala

Mattiveikko Salo kirjoitti...

Hei, ja hyvää matkaa teille. Säät näyttävät vaihtelevan melkoisesti.
Satamavahti kävi kotonaan nukkumassa ja nukkui pommiin eikä ehtinyt ennen lähtöänne.
Satamamaksu 2 x 10€ voitte maksaa RaaPS:n tilille OP 538103-447883 tai Nordea 200718-8044.
Mielenkiintoista seurata reissuanne.
T. Mattiveikko

casperosa kirjoitti...

Kiitos. Maksamme kunhan kotiudumme. T: Casperosa