sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Päivä Hailuodossa


Vietimme tuulisen sunnuntaipäivän Marjaniemessä. Pääsimme vihdoinkin kiipeämään majakkaan. 110 askelta ylös ja huikeat maisemat alas. Näkymiä haittaavat ikkunoiden taakse laitetut kalterit. Ne pantiin ylös lintuja varten, sillä liian moni lintuparvi suunnisti majakan valoja kohti ja niiden elämä päättyi lujaan törmäykseen ikkunaan.
Asiantunteva opas kertoi, että alkuaikoina majakan valoa pidettiin yllä nauriista puristetulla öljyllä. Valojen liekki oli varsin pieni, mutta prismat toistivat valon kymmenien kilometrien päähän merelle.
Hyvällä säällä majakasta näkyy Raahen terästehtaalle asti.Kävimme lenkillä Rantasumpussa ja huomasimme, että sieltä ja Luotokeskuksesta voi vuokrata kaksi maastopyörää, jos haluaa vaikka käydä kunnan keskustassa. Pyörien vuokra on 10 euroa 3 tuntia tai 15 euroa koko päivä.
Ostimme kalastajilta pikkusiikoja ja kippari grillasi iltaruuaksi tomaatti-feta -nyyttejä ja siikoja. Lapset söivät paistettuja uusia perunoita. Hyvää oli!
Reissun matkasuunnitelmissa on siirtyä aamuvarhaisella Raheen. Ja se tietysti on kiinni taas tuulista.

www.hailuoto.fi
www.hailuototourism.fi

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Suotuisia tuulia! Siintääkö suunnitelmissa purjehtiminen Kokkolaan saakka?