tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hornö brygga

Höga Kustenin silta.
Maanantai-iltapäivänä lähdimme Härnösandista takaisin pohjoista kohti. Sää vaikutti vielä alkumatkasta hienolta, mutta pikku hiljaa vesi tummui ja taivas synkkeni.
Päätimme poiketa alkuperäisestä suunnitelmsta ja rantautua Hornö bryggan vierassatamaan. Se olikin hyvä päätös, sillä kun pressu oli päällä alkoi sade ja ukkonen. Sen aikana oli hyvää aikaa laittaa ruokaa.

Myräkkä meni nopeasti ohi ja aurinko tuli takaisin. Siis tutustumaan ympäristöön. Vierassataman vieressä on valtava riippusilta ja uusi hotelli. Maisemat vaikuttivat jopa lapsiin.
Höga Kustenin silta on valmistunut vuonna 1997. Se on 1,8 kilometriä pitkä. Kuulimme sillan vaijereiden valituksen jo kaukaa metsässä kävellessämme.

Lasten viimeisiä leikkejä?
Lasten leikkejä katsellessa tuli mieleen kaiken katoavaisuus ja konkreettinen tarve saada tämä hetki tallennettua. Viimeisiä hetkiä kun lapset vielä leikkivät keskenään ja viimeisiä kertoja kun he lähtevät vanhempiensa kanssa purjehtimaan. Kuten Herakleitoksen mietelauseessa "ei voi kahta kertaa astua samaan virtaan".


Sää on nyt ennusteiden mukaan tuulinen. 10 m/s ja puuskissa 18 m/s. Eli laituripäivä. Illaksi luvattu jo laantuvaa tuulta, mutta koko viikko näyttää aika tuuliselta. Meidän onneksi tuulee lännestä eli aaltoa ei pitäisi olla mahdottomasti. Radiosta tuli juuri uutinen että Höga kusten sillalla on ollut liikenneonnettomuus, joten täytyypä lähteä katsomaan...


Ei kommentteja: