perjantai 26. heinäkuuta 2013

Näkemiin Övik!

Skagsudden niemi.
Torstaina (25.7.) saimme ilouutisen heti aamusta: moottorin osa on saapunut ja se tullaan asentamaan paikalleen ennen lounasaikaa.
Övikiläisen Franzenin moottorikorjaamon Mats tuli veneeseen ja alkoi hommiin. Ruiskutuspumppu oli vaihdettu tunnissa.
Korjaamisen aikana  kävin ostoksilla ja täytin muonavarastoa. Vielä vettä säiliöön, dieseliä tankkiin ja menoksi! Kylläpä tuntui  hyvältä päästä vesille viikon paikallaolon jälkeen.

Suuntasimme kohti Järnäsklubbenia. Sää oli mahtava, aurinkoa, ja meri täysin tyyni. Matkalla bongasimmekin paljon hylkeitä kurkistelemassa kulkijoita.
Olimme alunperin päättäneet kiertää isoja aaltoja tulomatkalla aiheuttaneen Skagsudden niemen kaukaa, mutta kun meri oli tyyni, uskalsimme ohittaa pahamaineisen paikan läheltä.
Illalla rantauduimme Järnäsklubbenin laituriin, jossa oli jo viisi venettä. Ahdasta tuli, mutta sopu sijaa antaa.

Valitettavasti emme ehtineet laiturilla sijaitsevaan Skärgårdscafeeseen syömään enää ilalla. Korjaamme puutteen heti perjantaina lounaalla.
Valmistimme veneessä kanapastaa. Hyvltä sekin maistui pitkän merelläolopäivän jälkeen.

Niin, tapasin Övikin satamassa jo toisen blogin lukijan! Terveisiä Kalajoelle! Ruvetkaahan rakentamaan sinne uutta satamaa, että Casperosakin mahtuu vierailulle!

Ei kommentteja: