Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perämeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perämeri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesäkausi 2015 käynnistetty!

Kippari ja vaimo kesän eka purjehdusselfiessä Perämerellä.

Keliolosuhteet eivät ole (taaskaan) suosineet Perämeren veneilykauden käynnistämistä.
Casperosa laskettiin vesille toukokuun puolella, mutta vasta eilen eli 14.6. sade ja kova tuuli taukosi sen verran, että uskaltauduimme ensipurjehdukselle.
Mukaan lähtivät kippari, vaimo, teinipoika ja laivakoira Elmo. Vene irtosi Kiviniemen laiturista puolenpäivän aikaan.
Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, rannikolla tuuli heikosti. Keli oli mitä parhain, ainakin teinin mielestä. Kipparin toiveissa oli hieman tuulta, jota sitten saimmekin kauempana rannikosta.

Matkasimme moottorilla Hoikan kylkeen Virpiniemen merivartioaseman pohjoispuolelle.
Samasta laiturista meitä myöhemmin liikkeelle lähtenut S/Y Blueberry painoi ohitsemme ja vei ainoan poijupaikan aivan keulamme edestä, joten asettauduimme ankkuriin saarien suojaan.
Keitimme kahvit ja söimme eväät. Aurinko kärvensi sen verran kovasti, että miehistö joutui vähentämään vaatetusta.
Illalla huomasimme, että kipparin käsivarret punottavat. Olemme siis saaneet kesän ensimmäisen  D-vitamiiniannoksen!

Laivakoira Elmo asemissa istumalaatikossa.
Lämmintä riitti sen verran paljon, että mielessä kävi jo ensimmäinen veneilyuinti. Onneksi veneen varustelu on vielä kesken eikä kaapeissa ole pyyhkeitä. Siinä oli oivallinen tekosyy unohtaa uiminen hyytävän kylmässä meressä.
Kahvittelun jälkeen lähdimme takaisin Kiviniemeä kohti. Tuulta oli sen verran, että nostimme purjeet.
Teinikin uskaltautui piipahtamaan istumalaatikossa, mutta jatkoi salongissa makailua tämän pienen erehdyksen jälkeen.


lauantai 5. heinäkuuta 2008

Kesälomalla Vaasaan


27.6.2008. Haukipudas
Kesäloman veneilysuunnitelmissa on purjehtia Casperosalla aluksi Haukiputaalta Hailuotoon, Maakallaan, Tankariin ja Pietarsaareen. Neljän viikon aikana tuulet vievät Pietarsaaresta Vaasaan ja takaisin pohjoiseen joko Suomen tai Ruotsin rannikkoa.
Mummo ja pappa kuljettivat lapset autolla Pietarsaareen saakka, joten vanhemmille annettiin alkumatkan ajaksi kahdenkeskistä veneilyaikaa.
Lähtöhetkeä venytettiin torstaista perjantaihin sateiden takia. Perjantaina vene oli ahdettu täyteen muonaa ja vaatteita, joten köydet irrotettiin Kiviniemen laiturista iltapäivällä, vaikka sade vihmoi ja tuuliennusteet eivät luvanneet kummoista keliä.

27.6.2008. Hailuoto
Matka Hailuotoon oli pilvinen ja tuuli kävi vastaan, joten perille päästiin taas moottorilla. Marjaniemessä oli vain muutama vene. Kävimme pikaisesti rullaluistelulenkillä ja sitten nukkumaan. Lauantaina jatkoimme Kalajokea kohti. Tuulta oli välillä muutama metri sekunnissa, mutta osa matkasta jouduttiin jälleen käyttämään konetta. (Kuvassa Hailuodon Marjaniemen tuulimylly ilta-auringossa.)
www.hailuoto.fi

28.6.2008 Maakalla
Maakallan laituri on pieni, mutta suojainen. Yön ajaksi saimme naapureiksemme Pauliinan Kemistä, Armi Annikin Haukiputaalta ja yhden saksalaismiehistön.
Pohdimme taas pitkään matkailupitäjänä tunnetun Kalajoen vähäisiä panostuksia veneilyyn. Kalajoen pieneen ja matalaan satamaan emme enää edes halua yrittää. Kunnollisia vieraspaikkoja ei ole ja satamassa ei ole mitään palveluja. Lisäksi sataman ja palveluiden välinen matka on lasten kanssa liikkuessa liian pitkä.
Maakallassa sen sijaan on kalastajakylän tunnelmaa. Kannoimme taas grillin maihin ja nautimme hyvän iltapalan saaressa.
Iltakävely saaressa oli kaunista katseltavaa. Maakallan kirkko (kuvassa) näytti iltaruskossa uljaalta. Näköalatornista saa komeita kuvia. Saaren keskellä, kiviröykkiön päällä nököttää pieni valkoinen maja. Ensin katsoimme, että kas vain, ulkohuussi saaren komeimmalla paikalla, mutta kyseessä taisi sittenkin olla merenkävijöille rakennettu kummeli.
Aamulla kuulimme, että saaren toisessa päässä oleva sauna olisi ollut myös veneilijöiden käytössä. No, ensi kerralla sitten! Laiturirannassa on pieni lipas haminamaksua varten.
www.kalajoki.fi

29.6.2008. Tankar
Sunnuntaina matka jatkui Kokkolaa ja Tankaria kohti. Suurin osa matkasta sujui purjeilla kohtalaisessa tuulessa. Lohtajan kohdalla vastaan tuli ukkonen. Kiersimme ulkokautta ja säästyimme ukkosmyrskyltä. Tankarissa varasimme saunan ja grillasimme päivän aterian rannalla.
Tankar on erinomainen pysähdyspaikka. Hyvässä laiturissa on tilaa ja saaressa riittää katselemista. Tänä kesänä saaren majakanvartijoiden taloja kunnostetaan. Heinäkuun lopulla on tarjolla kesäteatteria. Näytelmänä on ympäristöön sopivasti Myrskyluodon Maija.
Hieno paikka, jonne varmasti tulemme taas uudelleen. (Kuvassa Tankarin majakka.)
www.tankar.fi

30.6.2008. Pietarsaari
Maanantaina saavuimme Pietarsaareen. Ehdimme satamaan juuri ennen Merikarhujen loppupäätä. Pääkaupunkiseudulta liikkeelle lähteneet isot purjeveneet täyttivät Pietarsaaren sataman viimeistä paikkaa myöten. Vesisateen aikana kävimme Paviksella syömässä. Merellinen salaatti ja lämmin lohileipä maistuivat omien muonien jälkeen taivaallisen hyviltä.
Casperosa oli ahdettu niin hankalaan paikkaan laiturissa, että kapteeni katsoi parhaaksi siirtää vene vastapäiselle rannalle vapaana olevaan poijuun.
Pappa haki meidät soutuveneellä alkumatkan päätepisteen laituriin.

Juhannus Iin Röyttässä


19.-22.6.2008 Oulu
Casperosan veneilykesä alkoi tänä vuonna juhannuksesta. Torstaina sateinen sää vaihtui iltapäivällä yllättäen auringoksi, joten pakkasimme veneen Haukiputaan Kiviniemessä ja lähdimme matkaan.
Ensimmäinen etappi oli Kropsun saari Haukiputaan edustalla. Kiinnityimme kuuden maissa laituriin ja päästimme lapset irti. Rosa ja Kasper ryntäsivät katsastamaan Kropsun majakan kunnon. Noidan kivi metsäpolun varressa piti myös käydä tarkistamassa. Kaikki kunnossa!
Nostimme grillin laiturille ja komeassa ilta-autongonpaisteessa otimme virallisesti käyttöön Weberin kannettavan grillin. Erinomainen ostos! Grilli toimi moitteettomasti ja ruoka maistui laiturilla makoisalle.


Yövyimme Kropsun laiturissa. Perjantaiaamuna jatkoimme matkaa Iin Röyttään.
Veneilijöiden juhannuksen vietto näytti laituriin saapuessamme vielä rauhalliselta. Iltaa kohden venepaikat täyttyivät mukavasti. Lapset puuhastelivat laiturin junanvaunun kimpussa ja Rosa yritti kuljettaa veneilijöitä pientä maksua vastaan laiturilta rantaan ja takaisin.
Juhannuksen ajan sää vaihteli aurinkoisesta pilviseen ja sateeseen lähes koko ajan. Aattoiltana kävimme ensimmäistä kertaa Oulun Merenkävijöiden mökillä saunomassa. Yrityksistä huolimatta emme ole vieläkään saaneet omaa avainta mökille, mutta onneksi laiturinaapurit lainasivat omaansa.
Röyttän sääskitilanne tuntui juhannuksena varsin hyvältä. Heti kun kävelit laiturilta saareen, sääsket iskivät kimppuun nälkäisinä ja ahneina. Mökille kävellessä hatut, huput ja sukat olivat tarpeen.
Suunnitelmissa oli palata Haukiputaan satamaan lauantaina, mutta sää näytti sateiselta ja tuulta oli sen verran paljon, että jäimme Röyttään vielä sunnuntaihin asti. Paluumatka piti vastatuulen takia tehdä moottorilla.
www.ii.fi
www.iinmeripelastajat.net