maanantai 31. toukokuuta 2010

Casperosa taas vesille

Ahkeran puunamisen ja huoltotoimenpiteiden jälkeen Casperosalla jännä hetki. Tarkka saattaa huomata kyljestä poistetun nopeusanturin paikkojäljen tuoreesta myrkkymaalista. Siisti epoksi paikka ja monta kerrosta epoksimaalia päällä. Yksi reikä siis vähemmän rungossa.

Jännää oli myös testata uudelleen säädetty kytkin jonka huomasin syksyn testiajossa luistavan kovilla kierroksilla. Kun en yleensä käytä kovia kierroksia niin tuo oli jäänyt huomaamatta. Nyt sekin huoli näyttäisi poistuneen. Kunnioitus venettä ja sen tekniikkaa kohti kasvoi jälleen. Mukava korjata tekniikkaa joka on tehty kunnolla eikä ole vielä kustannusoptimoinnilla pilattu korjauskelvottomaksi. Kaikki on yksinkertaista ja huolella tehtyä.

Eli tämän kanssa pärjää kunhan ei välittele käynnistyksen savupilvestä. Saattaa vähän rikkaalla seoksella käynnistyä, mutta käynnistyy varmasti. 2L tunnissa kulutuksella ei pitäisi tulla huono omatunto hiilijalanjäljestä. Ja suurimman osan ajasta sitä mennään kuitenkin purjeilla.

Ei kommentteja: