Seurasimme ahkerasti juhannusviikon sääennusteita, ja keskiviikkona tulimme siihen lopputulokseen, että torstai-iltana Casperosan nokka käännetään Hailuotoa kohti. Olemme yrittäneet joka vuosi päästä Marjaniemeen, mutta jos juhannuksen jälkeinen maanantai on työpäivä, epävakaa sääennuste on aina riski.
Nyt ennusteet näyttivät mukavaa tuulta ja yli 20 asteen lämpötilaa aattopäivälle. Aloitimme veneen lastauksen keskiviikkona ja torstaina klo 18.00 irtauduimme Kivinimen kotilaiturista.
Menomatka sujui ilman yllätyksiä Kone kävi sievästi, ja puksuttelimme koko matkan moottorilla isopurjeen avustamana.Lapset olivat ihmeellisen r
Marjaniemessä oli jo muutamia veneitä, niistä osa kylkikiinnityksellä, vaikka poijujakin oli tarjolla. Molemmat kylkikiinnitysveneet olivat moottoreilla kulkevia.
Torstai-illan aikana laituriin tuli jo vilskettä, viimeiset veneet saapuivat puolen yön jälkeen. Tuuli tyyntyi yöksi ja saimme seuraksemme karmean määrän sääskiä. Naapuriveneen rouva suojasi päänsä hyttysverkolla, ja näytti lasten mielestä aivan möröltä.
Juhannusaatto valkeni kauniina. Söimme tukevan aamiaisen aamuauringon paisteessa. Lapset lähtivät tapamaan edelliskesien tuttuja. Olimme lastanneet veneeseen potkulaudat, ja ne olivatkin ahkerassa käytössä koko juhannuksen ajan.
Lapset kävivät uimassa, vaikka merivesi oli todella kylmää. Kipparikin kasteli itsensä kesän ensimmäisen kerran meressä.
Leirintäalueella oli juhannuksen koiranäyttely ja agilitykilpailu, joten Rosa potkutteli monta kertaa koiria silittelemään. Rosan seuraksi ilmestyi Maiju, oululainen tuttava edelliskesältä. Kasper kalasteli viime kesän tuttavuuden, Hemmun, kanssa.
Illalla laitoimme juhlapöydän koreaksi. Kippari grillasi Perämeren lohta ja amiraali keitti Paavolan uusia perunoita. Seuraksi nautimme grillattua tomaattia ja herkkusieniä sekä sinappisilliä ja italiansalaattia.
Keskiyön aurinkoa juhlistimme kuohuviinillä. Kippari veteli posket lommolla sikaria.
Naapuriveneemme Ulriika oli kaunis puuvene, jonka omistajaperhe purjehti paikalle Oulunsalosta. Heidän kanssaan vaihdoimme ajatuksia illan päätteeksi.
Juhannuspäivän aamu oli lämmin, mutta pilvinen ja aattoa tuulisempi. Nukuimme pitkään ja hartaasti. Marjaniemessä oli rauhallista. Juhlinnan meteliä ei joko ollut tai sitte
Keskipäivän aikaan tulimme siihen tulokseen, että olisi parasta seilata takaisin kotisatamaan. Illaksi ja toiseksi juhannuspäiväksi luvattiin kovenevaa tuulta.
Rosa oli jälleen liikkeellä Maijun kanssa, eikä kännykkäkään ollut mukana. Jouduimme odottelemaan tunnin verran ennen kuin saimme koko pesueen kasaan.
Kotimatka alkoi kohtalaisen tuulen kera, mutta jossakin vaiheessa tuuli tyyntyi melkein kokonaan. Ei muuta kuin moottori käyntiin. Loppumatkasta keli taas vaihtui ja mantereelta ilmesty saderintama. Muu porukka veteli tunnin verran päikkäreitä, ja kippari sai ohjata venettä sateessa ihan yksin.
Kuuden aikaan illasta olimme Kiviniemessä.
Vaikka olimme pois vain kaksi vuorokautta, tuntui kun olisimme olleet lomalla. Juhannusretki oli rentouttava ja kerrankin sää oli kesäinen!
Kesän 21010 purjehduskausi alkoi hienosti. Jäämme odottelemaan loman alkamista ja uusia seikkailuja. Suunnitelmia on monenlaisia, mutta reittipäätöksiä emme ole vielä tehneet.
www.luotokeskus.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti