Luulaja, Småskär ja Marjaniemi



Elmo 1.5v  ja Olle 13 viikkoa.



Luulajan satamassa vietimme pari päivää. Siellä törmäsimme ainakin viiteen lagottoon ja lisäksi monta tuli juttelemaan ja sanoi heillä olevan myös lagotto.

Yksi erityisen söpö oli 13 viikkoinen Olle. Aivan kuin meidän Elmo pienenä. Ehkä vähän isompi vaikka Elmokin oli aika pullukka pienenä.

Kotimatka jo poltteli joten lähdimme noin klo 18 kohti Småskärin saarta. Klunttarna sai jäädä nyt väliin kun siellä oli eskaaderin yöpyminen, ja 70 venettä vähän meille liikaa.
Myrskyn jäljiltä oli vielä maininkeja ja pelkkää vastatuulta. Pitkään emmin, että mennäänkö perille asti vai jäädäänkö leirintäalueelle yöksi. Se näytti olevan niin täynnä veneitä että päätin jatkaa matkaa.
Lapset eivät olleet moksiskaan. Kasper nukkui ja Rosa pelasi videopelejä. Kun ohitimme Klunttasaaren niin siellä näytti aika tyhjältä? Olisiko ollut niin että olivat jääneet leirintäalueelle? Päivällä keli oli nimittäin vielä aika kova. Puuskissa 12m/s.

Loppumatka Småskäriin meni jo helpommin kun päästiin saarten suojaan. Itse satamaan oli hyvät viitat ja paikalla ruotsalainen vastaanotto eli paikalle ohjaus ja köysien kiinnitys. Toista kuin Suomessa, jossa yleensa katsotaan että ei kai tuo viereen tule.
Heti kun vene oli kiinni niin alkoi vesisade. Ajoitus oli hyvä.
Itse saareen tutustuminen jäi vähäiseksi, sillä lasten kanssa turistiin pitkään yöhön, ja aamulla nukuttiin kaikki pitkään. Aamuksi oli luvattu vielä tuulta, joten sama nukkua pitkään. Aamulenkillä törmättiin sitten ranskanvesikoiraan. Aika paljon isompi kuin Elmo.
Satamaemäntä tuli juttelemaan ja sanoi että hänelläkin on lagotto. Sitten jo ihmettelin että onpa täällä lagottoja ja hänen mielestään se on harvinainen ja hänellä yksi niitä ensimmäisiä.

Småskärin saaren laituri.

Matka Marjaniemeen meni mukavasti. Alkumatkassa oli vähän maininkeja, mutta ne loppuivat muutamassa tunnissa. Sitten paistoi aurinko aikansa kunnes nousi sumu. Sitä kestikin koko loppumatkan.
Jännintä oli Oulun väylän ylityksessä jossa rahtilaivan kanssa vaihdettiin sumutorven ääniä. Laivaa ei näkynyt, mutta jännää oli. Tarkoituksella vedettiin suoraan väylien ohi kohti määränpäätä jotta ei törmättäisi muuhun liikenteeseen. Sitten oli vain varottava verkkoja.
Sumu oli niin sakeaa että sataman suulla näkyvyys oli alle 10 m. Käsikopelolla siis sisään.
Jos ruotsissa oli hyvä vastaanotto niin nyt oli noin 15 henkilöä ottamassa köysiä. Nimittäin Raahen Fia oli satamassa ja nuorille opetettiin veneen kiinnittämistä. Tästä jo aivan häkeltyi ja eihän se poijuun kiinnittyminen tietenkään onnistunut. Ja pakittaminenkin meni miten sattuu.
No, kiinni päästiin ja sitten oli hoppu saada lapsille nettiyhteys, puhelimet lataukseen, koiralle ruokaa ja pissattamaan. Lopulta kipparikin sai oluen ja syvän huokauksen