![]() |
Vessanpöntön uusi elämä Sinisen Pyörän Kievarin pihalla. |
![]() |
Emut tarhassa. |
Alunperin aioimme purjehtia lauantaiaamuna Marjaniemeen, mutta kova ja kylmä tuuli sai suunnitelmat muuttumaan. Jäimme lauttarantaan eli Huikkuun.
Perillä kippari kasasi pyörät ja lähdimme liikkeelle. Ensimmäiset viisi kilometriä lauttarannasta saaren keskelle ovat tylsiä. Ei mitään katsomista. Paitsi emufarmi, jonne piipahdimme kuulemaan tuoreet emu-uutiset.
Emutarhan pitäjä piti meille puolen tunnin luennon emun rasvan hyvistä vaikutuksista. Se kuulema parantaa melkein kaikki vaivat, kuten esimerkiksi ihottuman, astman, peräpukamat tai haavat.
![]() |
Sinisen Pyörän Kievarin pihassa on kauniita rakennuksia. |
Emme ostaneet tätä ihmeainetta.
Polkaisimme saaren läpi keskustaan ja löysimme Sinisen Pyörän Kievarin. Sen navetassa oli häät, mutta päärakennuksessa tarjoiltiin lounasta. Söimme lihaperunalaatikkoa.
Kievarissa on Hetekkahotelli, jossa voi yöpyä 15 eurolla. Hetekat on sijoitettu vanhaan latoon.
Takaisin päin pyöräillessämme näimme myös Latokortteerin, siellä sai yöpyä ladossa!
Hassuja nuo luotolaiset!
Illalla katsoimme olympialaisten keihäsfinaalia Huikun kahvilassa. Söimme pannupizzat ja joimme hieman punaviiniä.
Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme reippaasti liikkelle. 55 kilometrin pyöräilyn suuntana oli Hailuodon lentokenttä. Tulomatkalla söimme Ailaston ihanaa gulassia.
Lähdimme kotia kohti Huikusta klo 15. Aurinko paistoi kuumasti. Pysähdyimme matkalla uimaan meressä. Olipa virkistävää kahden päivän suihkuttomuuden jälkeen!
Kotilaiturissa olimme parin tunnin puksuttelun jälkeen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti