sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Veneilykausi käynnistyy kohta

Kippari tarkastaa aluksen kuntoa.
Casperosa on saatu onnellisesti laituriin Kello Kiviniemeen. Ostajaehdokkaitakin on käynyt, mutta kauppoja emme ole veneestä tehneet. Hyvä niin, sillä perheellä on suunnitteilla neljä viikon retkipurjehdus Ruotsin puolelle Höga kustenille.
Aiomme lähteä matkaan heti heinäkuun alussa. Reissusta on puhuttu jo vuosia, mutta emme ole vielä käyneet luonnonkauniilla Ruotsin rannikkoalueella kertaakaan.

Veneen bunkraaminen on aloitettu liina- ja makuuvaatteista. Uudet sisustukset mäyttävät tyylikkäiltä. Punaiset patjat piristävät kummasti Casperosaa.
Toukokuu oli pohjoisessa lämmin, mutta uskottelemme itsellemme, että lämmintä riittää myös heinäkuuksi.
Valitettavasti emme pääse testaamaan purjehduskuntoa ennen pitkää reissua, mutta kaiken pitäisi olla kunnossa, niin veneen, moottorin kuin purjehtijoidenkin.

Ei kommentteja: