Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kemi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kemissä ja Selkä-Sarvessa

Piknikillä Selkä-Sarvessa.
Lauantaina  siirsimme Casperosan kotilaiturista Kemiin. Matka tehtiin moottorilla, sillä sää oli aurinkoinen ja tuuleton.
Päivä Perämerellä oli todella hieno. Pysähdyimme väliilä uimaan. Meriveden lämpötila on 18 astetta.
Laivakoiramme Elmo nautti meripäivästä täysin siemauksin. Se makaili istumalaatikossa ja kannella, venytteli välillä, ja matkan puolivälissä otti tirsat sisätiloissa.

Kemin Uleninrantaan saavuimme kahdeksan aikaan illalla. Vieraslaiturissa oli monta venettä ja yön aikana saapui pari lisää.
Viereemme tuli saksalaisalus Ruby Tuesday, jonka veneilijät vuokrasivat auton ja lähtivät muutamaksi päiväksi tutustumaan Lappiin.
Satamassa oli myös yksi vene Puolasta.
Pursiseuralla oli grilli-ilta, mutta tarjoilu oli valitettavasti loppunut ennen kuin pääsimme perille. Ystävällinen ravintolanpitäjä laittoi meille kuitenkin omat grillilautaset, jotka nautimme punaviinin kera terassilla.

Sunnuntaina saimme venevieraita, joiden kanssa lähdimme piknikille Selkä-Sarveen. Päivä oli jälleen tuuleton, joten moottorivoimat otettiin avuksi.
Selkä-Sarvessa grillasimme lounaan ja kävimme uimassa. Takaisin päin tullessa sää oli vielä kuumempi kuin mennessä.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Uusi kesä edessä

Casperosa melkein vedessä.
Kesä 2014 odottaa uusia seikkailuja!
Viime kesänä vietimme veneessä neljä viikkoa. Tänä vuonna paljon vähemmän. Kipparilla on lomaa vain vähän, amiraalilla vielä vähemmän.
Lisäksi perheen teinit (14v ja 13v) ovat ilmoittaneet, ettei heitä tarvitse odottaa veneen vangeiksi tänä vuonna. Viime kesä oli kuulema tarpeeksi kamala.

No, Casperosa on joka tapauksessa laskettu/nostettu veteen Kellon Kiviniemessä. Siellä se lilluu tutulla laituripaikalla vielä ilman mastoa.
Kippari on puunannut ja lakannut veneestä jos mitä. Talven aikana uutta lakkapintaa saivat luukut, nyt vuorossa on istumalaatikko. Uhkasipa käydä lakkapensselin kanssa myös keittiön puupintojen kimppuun.

Yksi suunta kesän aikana on kuitenkin jo selvillä: Casperosa käy kurkkaamassa entisen kotisatamansa Kemin uusia palveluja.
Kemin satama on valittu tänä vuonna Vuoden vierasvenesatamaksi. Emme ihmettele nimitystä lainkaan, Kemin palvelut ja näkymät ovat aivan omaa luokkaansa Perämerellä.
Sisäsatamassa on kaksi pursiseuraa, kaksi ravintolaa sekä terasseja, risteilyveneitä, rantaravintoloita ja minigolfalue.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kemistä kotilaituriin


19.7.2009 Kiviniemi

Lauantaina saimme kyydin Oulusta Kemiin, joten pääsimme tuomaan Casperosan kotilaituriin Kiviniemeen. Päivällä tuuli kovasti, jätimme lätöaikeet iltaan. Kapteeni ehti hyvin vaihtaa koneeseen uuden kaasuvaijerin.
Amiraali huvitti itseään sillä aikaa kävelemällä Kemin kaunista rantaa pitkin sisäsatamasta Jalokivigallerian rantaan ja siitä uudelle kerrostaloalueelle ja Hahtisaaren rantaan. Kylläpä ovat kemiläiset saaneet edustavan rannan!
Kevyen liikenteen väylä kulkee aivan meren rantaa pitkin. Välillä saatoin paneutua mieliharrastukseni pällistelyn pariin. Neljä komeaa kerrostaloa rantamaisemassa on muutaman pällistelyn arvoinen näky.
Kerrostaloilla on oma hiekkaranta ja näköalatasanne, johon taiteilija Kaija Kiuru on tehnyt teräksisen teoksen. Terästalo on hitsattu täyteen laivojen nimiä. Voin vain kuvitella kuinka kauniilta teos näyttää iltahämärässä, kun valo loistaa nimikirjaimien läpi.
Siirryimme illalla Selkä-Sarveen. Laitureissa oli vain yksi moottorivene. Kävimme saunassa ja nautimme öljylampun valosta, kuohuviinistä ja naapuriveneen moottorin pärinästä. Jostakin syystä tuota itse tehtyä venettä käytettiin puolen yön maissa ainakin tunnin verran.
Sunnuntaina lähdimme liikkeelle klo 11.30. Alkumatka Kiviniemeen sujui laimeassa tuulessa. Casperosa keikkui mainingeissa niin paljon, että amiraalille tuli huono olo. Loppuvaiheessa aallot muuttuivat siedettävimmäksi ja pääsimme purjeilla Iin Röyttään saakka.
Pysähdyimme Röytässä laittamaan spagettia ja jauhelihakastiketta. Päälle kahvit leipäjuuston kera. Ilta oli niin tyyni ja kaunis, että saatoimme kerrankin juoda kahvit Röytän laiturin päässä olevassa pöytäryhmässä.
Matka jatkui tyynessä illassa moottorilla Kiviniemeen. Perillä olimme vasta klo 23.00. Pitkä päivä, mutta kaikin puolin antoisa.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Haaparannan kautta kotiin


16.7.2009 Oulu


Viivyimme Seskarössä odotettua pitempään, sillä kova tuuli sai meidät pysymään laiturissa yön yli. Selkä-Sarvi sai jäädä tällä kertaa. Keskiviikkona Seskarön ylle nousi ukkonen ja sade. Kävimme kaupassa, ja iltapäivällä uskaltauduimme liikkeelle suuntana Haaparannan satama.
Alkumatka oli keveä, mutta Seskarön nokan jälkeen Casperosa keikkui vanhoissa tyrskyissä. Lapset menivät nukkumaan, ja amiraali oli lähellä voida pahoin. Tuuli loppui kokonaan matkan puolivälissä. Seskarön tuulimyllytkin seisahtuivat. Saman tien Casperosan moottori alkoi temppuilla, ja jäimme lillumaan isojen aaltojen armoille. Onneksi kapteeni-insinööri sai vian paikallistettua ja matka jatkui.
Saavuimme Haaparannan satamaan kolmen ja puolen tunnin matkan jälkeen. Seskarön sillan alta matka olisi huikean paljon lyhyempi. Seskarön laiturista Haaparannan satamaan on kiertoteitse 18 merimailia, sillan alta matkaa olisi vain 6 merimailia. Casperosan korkeus on siinä ja siinä, että voisimme mennä sillan alta. Vielä emme ole uskaltautuneet yrittämään.
Seskarön laiturissa naapurina ollut La Foca (suomeksi hylje) sen sijaan käytti lyhyttä reittiä. Aluksen ystävällinen kapteeni oli lämmittänyt meille saunan valmiiksi, joten menimme ensi töiksemme saunaan.
Lapset odottivat kiihkeästi kemiläisen Freyan saapumista laituriin. Se toi mukanaan Saran ja Rikun. Loppuilta meni nopeasti makkaranpaiston ja kalastuksen merkeissä.
Torstaina jatkoimme Haaparannalta Kemiä kohti yhtä matkaa Freyan kanssa. Tuulta pari metriä ja sopiva aallokko. Aurinkokin alkoi paistaa matkan puolivälissä. Miehistö tankkasi matkan aikana ruotsalaista tunnbrödiä juuston ja salamin kera. Varsinkin Rosa ihastui tähän kummalliseen ruotsalaisnäkkäriin.
Saavuimme Kemin sisäsatamaan iltapäivällä viiden aikaan. Kemin rantaelämä näytti olevan entisellään. Kävimme syömässä Rantamakasiinissa kalaisasta noutopöydästä. Lapset söivät lohkoperunoita.
Tyhjensimme paatin, kannoimme tavarat autoon ja hurautimme kotiin Ouluun. Casperosa jäi pariksi päiväksi Kemin laituriin.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Neljä viikkoa, 22 satamaa


Kemi 26.7.2008

Neljän viikon veneilyreissu on nyt ohi. Pakkaamme tavaroita ja odottelemme autokyytiä Kemistä Ouluun. Kapteeni jää vielä Kemiin ja tuo Casperosan Kellon Kiviniemen laituripaikalle kunhan saa miehistöä kasaan.
Neljän viikon aikana kiinnitimme Casperosan 22 laituriin Pohjanlahden rannikolla. Osa laitureista sijaitsi satamissa, joissa ei ollut mitään palveluita, osassa taas palveluita on aivan liikaa. Parhaimman sataman jätimme viimeiseksi: Kemin palvelut ovat aivan omaa luokkaansa. Laiturit ovat tukevia, satamassa on tilaa, kävelyetäisyydellä on useita ravintoloita ja kahviloita, pursiseuroilla on saunat, suihkut ja vessat. Kauppoihinkin on kävelyetäisyys. Ainoa puute on nykyisin tankkaus, sillä entinen tankkauspiste sisäsataman toisessa päässä on jouduttu sulkemaan.
Lisäksi Kemin satama näyttää merelle päin hyvin kutsuvalta. Sisäsatamassa on punaisia aittoja, joissa on viihtyisän näköisiä ravintoloita. Rannassa ovat myös isot ja komeat yleisöpurjehdusalukset Jähti ja Katariina. (Kuvassa ylhäällä Perämeren Jähti)
Kemi on entinen kotikaupunkimme, mutta nämä kehut eivät ole tässä vain siksi. Kemissä on satsattu rantaan ja se näkyy. Murehdimme vain sitä, että vierasveneitä laiturissa on niin vähän. Casperosan lisäksi vieraspaikalle kiinnittyi Raahen Fiia, mutta muita vieraspurjehtijoita emme nähneet parin päivän aikana.
Sisäsataman kaduilla meitä vastaan tuli lauantain aikana monenlaista kulkijaa. Liikkeellä olivat motoristit ja traktoristit. (Kuvassa traktorimarssi Luulajantiellä.) Rantakadun elämä oli vilkkaimmillaan. Alkukesä on ollut kylmä ja ihmiset lähtevät liikkeelle vasta nyt kun aurinko tuli esiin.

www.kemi.fi
www.peramerenjahti.fi
www.keminrantaravintolat.fi
www.keminpurjehdusseura.fi

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Päätepiste Kemissä


Kemi 25.7.2008

Neljän viikon reissun päätepiste alkoi häämöttää perjantaina puolenpäivän aikaan, kun horisonttiin ilmestyi Kemin kaupungintalon yläosa. Jo torstaina huomasimme, että Ajoksen satamaan on ilmestynyt kuusi valtavaa tuulivoimalaa. Entiset tuulimyllyt Murhaniemessä näyttävät nyt lilliputeilta uusien rinnalla.
Selkä-Sarvi on Casperosalle tuttu paikka. Olemme käyneet siellä usein. Lapset muistavat saaresta näköalatornin ja kesälaitumella olevat lampaat. Sarven jätehuolto on huonontunut aikaisemmista kesistä. Roskapusseja piti tunkea veneen luukkuihin vielä Kemiin asti.
Matkan päätepisteessä olimme perjantaina kello 14.00. Heti laituriin päästessä vastaan tuli satamaopas, joka ohjasi veneen oikeaan paikkaan ja peri palvelumaksut (10 euroa yö).
Laitoimme veneen järjestykseen ja lähdimme Meripuistoon San Milanoon pizzalle. Jälkiruuaksi lapset saivat sisäsataman jäätelökioskista tötteröt.
(Kuvassa Casperosan miehistö Kemin Uleninrannan satamassa.)