Näytetään tekstit, joissa on tunniste moottori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moottori. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kova tuuli jatkuu ja jatkuu


Iloinen miehistö jossakin matkalla.
Casperosa on nyt laiturissa Övikissä ainakin ensi viikon. Moottoriin saadaan uusi osa toivottavasti muutamassa päivässä. Siihen asti on keksittävä muuta tekemistä maissa.
Lauantai-iltana kävimme syömässä italialaisravintola Mamma Miassa, joka on ihan lähellä satamaa, puiston takana. Ruoka oli hyvää ja paikka oli viihtyisä.
Mika söi melko tulisesti maustettua merellistä pastaa, minä (Mirja) maistelin kana-pinaattipastaa.

Amiraali kesäisesti pukeutuneena Pohjanlahdella.
Perjantaina testasimme lähistöllä sijaitsevan Orientalin. Muut söivät kiinalaista, Rosa sushia. Kaikki olivat tyytyväisiä annoksiinsa.
Tuuli on ollut kovaa pari päivää. Viime yönäkin sitä riitti 12 m/s verran ja puuskissa 18 m/s. Fenderit narisivat ja puuskat heiluttivat venettä.

Parin suomalaisveneen väkeä on käynyt ihan sääliksi, kun ovat tulleet kovassa tuulessa satamaan pienellä veneellä pienten lasten kanssa.
Ei ihme, että tänä aamunakin eräs porilaisäiti pakkasi laukut ja lapset ja lähti junalla kotia kohti. Mies jäi yksin viemään venettä Porin seudulle.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Husumin venesatamassa

Laiturilla voi grillata.
Tällaisiakin reissuja on välillä.
Edelleenkin oli vastaista kun lähdimme kryssimään Järnäsklubbenilta Örnsköldsvikiä kohti purjeilla. Koneella piti vähän auttaa. Ryskytys oli melkoista ja ajoimme ehkä liian isoilla purjeilla.
Kone ei tykännyt ja siksi se kuumeni. Sammutimme sen välillä ja jatkoimme purjeilla. Oli kuitenkin niin vastaista että matka alkoi tuntua pitkältä.
Kokeilimme uudelleen koneella ja kohta sama juttu, liikaa lämpöä. Taas purjeet ylös ja nyt muutettiin suunta Övikistä Husumiin.
Husumin laituriin tulimme sitten purjeillai. Hyvä harjoitus miehistölle ja eikun konekoppa auki.
Kone on uusi joten jotakin lienee asennuksessa vikana. Kaikki käytiin läpi, sähköliittimet putsattiin ja puristettiin uusilla professionaalisilla puristimilla 8-kulmaisiksi. Jäähdytysjärjestelmä käytiin läpi, termostaatti testattiin ja mitään muuta ei löytynyt kuin vähäinen nestemäärä joka lienee syy ylikuumentumiseen kun ajettiin 30 asteen kulmassa.
Kesäkahvila Husumin laiturissa.

Impelleri katsottiin ja sieltä puski vettä niin paljon että nyt välähti. Lappo-ongelma joka on aiheuttanut välillä huonoa käyntiin lähtöä. Hyvä että tällainen vakava ongelma löytyi nyt sillä se on helppo korjata. Veikko on hakemassa parhaillaan letkua ja lappoventtiiliä.
Päiväksi on annettu sadevaroitus ja tuulta pitäisi olla yli 10m/s. Ei vain siltä näytä. Toiveissa on että illaksi sade/ukkosrintama menee ohi. Luvattua ukkosta ei ole vielä näkynyt.

Ai niin, perhe on nyt mukana. Tulivat autolla. Matka Oulusta Husumiin vei kuusi tuntia kahden pysähdyksen taktiikalla.
Välillä oli kauniita jokimaisemia, paljon tietöitä ja liian vähän huoltoasemia. Veikko ja Jaana ajavat auton takaisin kotiin.