sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kova tuuli jatkuu ja jatkuu


Iloinen miehistö jossakin matkalla.
Casperosa on nyt laiturissa Övikissä ainakin ensi viikon. Moottoriin saadaan uusi osa toivottavasti muutamassa päivässä. Siihen asti on keksittävä muuta tekemistä maissa.
Lauantai-iltana kävimme syömässä italialaisravintola Mamma Miassa, joka on ihan lähellä satamaa, puiston takana. Ruoka oli hyvää ja paikka oli viihtyisä.
Mika söi melko tulisesti maustettua merellistä pastaa, minä (Mirja) maistelin kana-pinaattipastaa.

Amiraali kesäisesti pukeutuneena Pohjanlahdella.
Perjantaina testasimme lähistöllä sijaitsevan Orientalin. Muut söivät kiinalaista, Rosa sushia. Kaikki olivat tyytyväisiä annoksiinsa.
Tuuli on ollut kovaa pari päivää. Viime yönäkin sitä riitti 12 m/s verran ja puuskissa 18 m/s. Fenderit narisivat ja puuskat heiluttivat venettä.

Parin suomalaisveneen väkeä on käynyt ihan sääliksi, kun ovat tulleet kovassa tuulessa satamaan pienellä veneellä pienten lasten kanssa.
Ei ihme, että tänä aamunakin eräs porilaisäiti pakkasi laukut ja lapset ja lähti junalla kotia kohti. Mies jäi yksin viemään venettä Porin seudulle.

1 kommentti:

Essi&tallikoira-Sulo kirjoitti...

Terveisiä koko poppoolle! Ja erityisesti laivakoiralle :) Kuulostaa mahtavalta reissulta. Pieniä moottoririkkoja ei lasketa... Torniossakin on kylmää ja kurjaa, onneksi ei sentään tuule! (vielä)